Mä olin 15v. Helsingin keskustassa juhlimassa koulun päättymistä. Tyttöjen kanssa siideriä juoden laulettii My heart will go on sydämemme kyllyydestä ja hauskaa oli. Tarkkaan en muista mistä tämä tuli, mutta kun kävelin katua pitkin kuulin jonkun kysyvän jonkun puhelinnumeroa. Yht äkkiä mun kaveri kiljas mulle että "Jossu hei, meinaatko vastaa tolla kundille?!" Käännyin ja näin hänet. Siinä hän seisoi. Nuori, 18v kundi. Söötti ku mikä ja se pyys just mun numeroo. Tottakai annoin. Siis numeron. Sen jälkeen en enää häntä nähnyt. Joskus se soitteli mulle öisin ja juteltii monet tunnit, mutta ei muuta. Se viiltää sydäntä tänäkin päivänä kun miettii miten erilainen mun elämä vois olla jos oltais nähty. Tai jos en ois ikinä tavannutkaan häntä. Meni varmaa kolme vuotta. Yks ilta olin kaverilla nauttimassa vinkkua ja juoruumassa elämästä. Kaverin exä soitti sille. Just oltii puhutti vanhoista ihastuksista yms, mäki olin maininnu tän mysteerisen kundin steissiltä jota en ikinä enää nähnyt. Kaveri puhu puhelimessa tunnin verran ja sit jatkettiin. Reilu puol tuntia oltii taas parvekkeella istuttu ja sit mun puhelin soi. Oletin tottakai että se on mun oma mies ku se oli kotona naapurissa pelaamassa. Ei ollu. Numero oli tutematon, mutta vastasin. Oli kuitenki viikonloppu.
"Moi."
-"Moi."
"Onks siel Johanna?"
-"On."
"Mitä kuuluu?"
-"Ihan hyvää ku viinaa juo. Mitä itelles?
"Hyvää. Tieksä kuka tääl on?"
-"En."
"Jari." (nimi muutettu(toistaseks))
-"Oikeesti? Mitä hittoa! Mistä sä oot mun numeron saanu?"
"No aina se on mulla ollu."
Siinä sit hetken tuli juteltua ja sit sovittiin että nyt nähdään. Se tuli hakee mut kaverilta ja vei kotiin. Sen pienen hetken aikana kerittii puhuu hyvin paljon. Se sai tietää että mietin ero nykyisestä ja että olen ajatellut häntä, Jaria, yllättävän usein. Sanoin että vielä en pysty mihinkää kun olen suhteessa. Päädyttiin siihen että mä otan yhteyttä kun tilanne tulee.
Jotenki mulle tuli jo tästä hirveä morkkis, mieheni kun oli aika mustasukkanen. Päätin siis seuraavana päivänä kertoa hänelle että "vanha kaveri" soitti ja se on jätkä ja et ehkä nähää yms. Ei siinä pitäis olla mitää väärää. Niin mä luulin. Samana iltana mieheni poisti Jarin numeron ja viestit puhelimesta. Itkin itseni uneen sohvalla sinä yönä.
Meni taas aikaa. Kaverin kaa etsittiin koko stadi läpi ja jopa vantaata. Etittii sitä punaista primeraa joka mut sinä yhtenä yönä vei kotii. Ei näkyny. Olin täynnä pettymystä ja surua. Reilu vuos myöhemmin jätin mieheni..
Olin saanut oman kämpän ja elin ihan normaalia elämää omassa kodissa. Erosta oli kulunut reilu vuosi. Kävin töissä, olin ystävieni kanssa ja pidin hauskaa. Mä osasin nauttia elämästä. Aurinko paisto keskellä kesäpäivää ja fiilis oli loistava. Puhelin piippaa. Saan tekstarin..
"Moi.Piti kysyä että oliko sulla kuvia jossain?"
Kuka vittu tää nyt oli. En sitä heti tiennyt enkä tajunnut, mutta Jari se oli. Se selvis siinä kun muutama tunti tuli tekstailtuaa. Mulla oli samalla viikolla alkamas kesäloma. Mä tiesin että tässä on nyt jotain. Se joo laitto viestiä väärään numeroon, mutta kohtalo puuttui siihen. Ei se muuten voinut mennä noin. Me nähtiin samana iltana jo. Ja saman viikon perjantaina. Ja lauantaina. Meni päiviä. Oli hauskaa. Ihastuin. Seksi tuli vasta muutaman viikon jälkeen. Tunsin olevani jälleen siinä ihanassa tilanteessa, jossa tuntuu että mikään ei ole mahdotonta. Siinä tilanteessa, missä tuntuu että vihdoin joku osaa arvostaa sua ja joku on sun kanssa joka nauraa sun kanssa ja nauttii sun seurasta. Olin aivan sekasin. Onnesta. Hullua, tiedän. Kerroin ystävälleni että tää Jari löys mut taas ja mä muistan ku se sano mulle että "Teidät on NIIN tarkotettu yhteen!" Mäki jopa kerkesin luulla niin. Meni taas viikkoja ja yht äkkii Jari vaa päätti laittaa välit poikki. Ilman syytä. Meillä oli jo ollut yks tilanne. Se ei ollut kertonut että sillä on muksu. Ei se mua sinänsä haitannu, sanoin vaa että kertoo mielummin heti mitä pitää tietää, nii ei tartte kenenkää itkee sit. Eipä kertonut. En ihan kaikkea viitsi teille kertoa, kyse on kuitenki mun aidoista tunteista ja elämästä. Voin vaan sanoa, että olin jo tietyistä syistä tässä vaiheessa pahasti langennu tähän mieheen ja pahassa pulassa, henkisesti.
Sinä iltana kun Jari meinas laittaa välit poikki, pakotin hänet juttelee mun kaa. Kertomaan että mikä painaa. Hän oli kuulemma niin hajalla, eikä halunnu satuttaa ketää. Me juteltiin. Sillä olikin toinenkin muksu toisen naisen kans ja sillä hetkellä avovaimo kotona. Minä olin se toinen nainen. Olin antanut itseni retkahtaa mieheen, jolle olin pelkkä pano. Ei kyllä mennyt kauan, kun en ollut enää edes sitä. Olin sille vaan nainen, joka on hyvä suustaan, jos ymmärrätte mitä meinaan.. Olin menettänyt kaiken. Olin niin pahasti tunteiteni vallassa että annoin homman jatkua.
Joka ikinen ilta, kun Jari lähti, laitto ulko-oven kiinni, minä murruin. Murruin kirjaimellisesti polvilleni eteisen lattialle ja itkin. Saatoin itkeä ikuisuuden, jonka jälkeen siiryin sänkyy lyömään itseäni koska olin niin tyhmä. Annoin sen miehen käyttää mua hyvkäseen joka kerta. Mä en ikinä saanu mitää. Okei, kymmenestä kerrasta mä sain ehkä kerran. Jes. Mutta mä olin rikki. Se oli aina sitä. Se haki mut baarista, vei kotiin, sai mitä halus jä lähti. Kerran se tuli, otti pari kaljaa ja jäi yöks. Kerran. Mut en voi varmaks sanoo että oisin sillo saanu mitää. En edes aamulla. En halia, suukkoa, kainaloa. En mitään. Sit se taas lähti. Eikä viikkoon kuulunu. Mut sit taas ku teki mieli, sillo oli hyvä olla kiva mulle taas. Ja minä tyhmänä menin aina lankaa. AINA! Miten joku nainen voi olla niin säälittävä? Tyhmä? Raukka? Mä tiesin että sillä on nainen! LAPSI! Niin jatkan silti. Kuvottavaa. Olen kuvottava!
Meni puol vuotta. Tuli vuosi täyteen. Reilu vuoden jälkeen, me juteltiin taas. Vakavasti. Eli minä olin kännissä ja puhuin ja se ajo ja kuunteli ku ei voinu muutakaan. Sillo se kerto että sen avovaimo oli kuulemma antanut sille luvan käydä vieraissa. Jarilla oli siis lupa käydä tunkee mulkkunsa mun suuhun, ja muiden, aina sillo ku huvitti. Se tyttö on mua vissii noin kaks vuotta nuorempi, ja niitten poika on jotain vajaa kolmen vanha kait. Kuka, itseään kunnioittava nainen siinä iässä ja elämäntilanteessa, antaa miehellensä luvan käydä duunaa muita naisia? Se menee vähä yli mun ymmärryksen. Se ei silti poistanu mun tuskaa ja kipua. Se pahens sitä. Luulin, että voisin uhkailemalla, päästä jarista eroon. Jos uhkailisin että kertoisin sen naiselle, sen ois pakko unohtaa mut. Tilanne oli meinaan niin paha jo, että mun normaali elämä kärsi siitä. Sain unilääkettä jotta pystyisn nukkumaan jotta jaksaisin käydä töissä. Elämäni oli yhtä helvettiä. Rakastin miestä, joka ei osaa rakastaa. Ei edes itseään. Tajusin että ei tää voi enää jatkua. Päätin tehä lopun siitä.
Nyt, tänään siitä on kaks vuotta kun sain tietää naisesta ja lapsista. Ja arvatkaa mitä? Olen edelleen samassa tilanteessa. Näin Jarin viimeks sunnuntai-yönä kun hain sen malmilta. se tuli mun luo ja jollakin vitun kierolla tavalla se sai taas mitä halus. Sit se halus kotii. Vein sen sen taloa lähellä olevalle dösärille ja kaasutin pois. Käännyin lähimmälle parkipaikalle ja pysähdyin. Nyt riitti. En enää kestäny. Otin puhelimen käteen.
"Moi."
-"Mitä vittua Jari?! Mä en jaksa. Tää mitä sä teit tänään osoittaa sen että sä et vaan tajua. Joo, mulla on tunteita mutta olen yrittänyt sulkee ne pois, mutta enää en pysty. Oman elämäntilanteeni takia mä teen tän nyt. Jos mä en saa sua sen verran kun haluan ja...
Tunsin kuinka kyyneleet tulvii silmiin, miten kädet ja ääni alko tärisee. Aloin voimaan pahoin.
"...Jos en saa susta sen verran mitä tarvitsen ja haluan, en halua sua enää ollenkaan mun elämään."
Ekaks se naurahti. Kuulen sen vieläkin päässäni. Se oli sellanen nauru et "Joopa joo, älä viitti nyt hei", mut sit se tajus. Sovittiin että puhutaan illalla.
Tässä mä nyt istun, kotona sohvalla yksin. On torstai ilta. Eikä miehestä oo enää kuulunu mitään. Se välttelee mua. Ei oo viesteihin vastannu. Miks? Kertokaa te? Mitä se pelkää? Että menettää hyvän suun? Se on menettänyt jo. Mut mikä motiivi sillä on? Se tekee näin, koska se voi.. Mut arvatkaas mitä? Se on loppu nyt. Se ei tiedä mitä sitä odottaa. Olen niin täynnä raivoa, surua, katkeruutta ja vihaa että enää en pelkää mitään. Se mies saa maistaa omaa lääkettään ja mä saan mun mielenrauhan, hinnalla millä hyvänsä.
Mä myönnän, rakastan sitä. Tekisin sen puolesta mitä vaan. Silti, mä vihaan sitä. Vihaan itseäni koska en voi vihata sitä. Puhunko sekavia? Ehkä. Kukaan ei voi ymmärtää mitä oon joutunu kestää, jos ei ole itse kokenut samaa. En halua puolustella itseäni, mutta vajosin liian syvälle tunteisiin ja siks mä oon tehny niiku tein. En ole ikinä ollut näin surullinen kuin olen nyt. Jarin teot on täyttänyt mut vihalla ja epäluullolla ja epäuskolla miehiä kohtaan ja rakkautta kohtaan. Se vaan osaa sanoa oikeat sanat. On mulla ollut miehiä Jarin aikana tottakai, mutta niilläkin on ollut suurimalla osalla puoliso kotona. Mutta kaikista niistä miehistä, Jari on ainoa joka on jäänyt. Miks?
Haluan kait vai saanoa teille, että tunne ei aina ole oikeessa. Mä kuljen tunteen mukana ja siks olen tässä jamassa. Reilu kuukauden aikana olen itkeny joka päivä. Välil vähemmän ja välillä..noh, vähä enemmän. Välillä kannattaa kuunella ystäviensä neuvoja, ihan oikeesti. Mun ystävät näkee mitä Jari on mussa saannut aikaseks, eikä se ole kaunista katseltavaa. En vielä tiedä miten tää tarina päättyy, mutta tämä on mun elämäni, vain minä voin sitä elää. Kaikki tässä tekstissä on totta, mutta paljon jätin kertomatta.
Mä teen tästä lopun. Ei mee kauan. Se on nyt tai ei koskaan.
Johanna kiittää.
