Sisustusjuttuja

Mä huomasin tossa eilen yhen jutun. Ku puhuin vauvablogissa siitä että mä haluan uutta tyyliä itelleni, jakkua yms "hienoa", niin tosiaa tuli toinenki juttu mieleen.. Mulle on tullu ihme vaihe että tykkään kaikesta pinkistä ja vaaleenpunasesta. Mulla on tosiaa vessassa pinkki roskis, pinkki hammasharjamuki, vaaleenpunanen matto, pinkki suihkuverho, liila pyykkikori ja jopa pinkki suihkepullo. Aika hyvin naiselle joka ei pahemmin välitä pinkistä.


Hmm..pitääkö sitä huolestua? Johtuuko tämäki raskaudesta vai sisustanko tiedustamatta asuntoni uudella ilmeellä? Haluan joo uutta väriä tännekin, mutta en mä olkkariin mitä pinkkiä halua! Enhän?



 Nyt on puna-ruskeeta sohvaa ja ruskeeta pyöreää nukkamattoa ja ennen ku laitoin noi jouluverhot, mulla oli ruskeet Kelohonka verhot Vallilalta. Ja tv-taso sun muut huonekalut on valko-ruskeita. Kävi mielessä että mintunvihreä ja valkoinen ois aika kiva.. Valkonen nahkasohva ja sit verhot ois sellasii pitsisiä mintunvihreitä ja valkosia. Että siis keskellä ois ne valkoset pitsiverhot ja niitä reunustais sit ne vihreet. Se ois aika kivannäköistä. Ehkä. :D

Toi mun makkari on kyllä kans aika neitimäinen.. (siitä en laita kuveja ku se on ihan seka sorto tällä hetkellä, heh). Siel on päiväpeitto joka on toiselta puolelta sellanen tummaliila-hko ja toinen puoli vaaleenpunanen. Verhot (ennenku jouluverhot tuli) on sitä pinkkiä/v.punaista Vallilan Kelohonka. Eli aika pinkit neki. Makkarissa on vielä kaks pientä mattoa. Niissäkin kummassakin on vaaleenpunainen ISO kukka. Ostin ne töistä ku "halvalla sai". :D

      Mistä johtuu että tekee tiettyjä (osto)päätöksiä tiedostamattaan? Olenko mä alitajuisesti tyttömäinen tyttö? En mä oo ikinä ollu sellanen oikee tyttömäinen tyttö. Aina oon ollu vähä äijä ja sellanen rällääjä. Niin muodin suhtee ku sisustamisenkin suhteen. En oo oikeestaa ikinä hirveesti kiinnittäny huomiota muotiin tai siihen, mitä mulla on päällä. Paitsi nyt muutaman vuoden. Kun on kasvanu ns aikuiseks, joutuu panostaa vähä enemmän, varsinki näin sinkkuna *winkwink*

      Ehkä vauvantulolla on jotain tekemistä asian kanssa. En tiedä. Tosin, oonhan mä kans tukkaani vähä muunnellu tässä. Ja siis aion jatkaa sitä, kuhan Sintti pääsee maailmaan<3 Ehkä tää johtuu myös siitä yhdestä asiasta mistä en halua hirveesti puhua.. Tiedät ehkä mitä meinaan. Aina ku elämässä tapahtuu jokin suuri muutos, se vaikuttaa jollakin tavalla ihmiseen alitajuisesti. Niin mä ainaki uskon. Ja koska mulla tossa reilu pari kuukautta sit loppu eräs "vaihe" elämässä, saattaa olla että se nyt hejastuu fyysisenä muutoksena minussa itsessäni. Vaikeeta sanoo.

Mut ah, joulu on kohta täällä! Ihanaa! Ja mulla on tasan KOLME viikkoa töitä enää ennenku alkaa mammaloma! Jeei!

Kiitos ja näkemiin.

J-Love ja Sintti rv 31+2

Huoh!

Oliko yllättävää että tää on tulossa? Tuskin. Nyt ottaa päähän niiku ihan urakalla. Mä koitin sulatella tätä asiaa vuorokauden jotta osaisin suhtautua tähän sillee hällä väliä-asenteella, mutta ei. En vaa pysty! Vittuako ne ihmiset puhuu asioista joista eivät mitää tiedä? Mitä järkeä? En mäkää juorua tuol pitkin kyliä! Jos mä haluaisin voisni puhua mitä vaa ja saada aikaan aika paljon pahaa, mutta miksi? Mitä mä hyödyn siitä? Nauttisinko siitä kun jotaki sattuu mun puheitten takia? Tuskin. En mä oo sellanen ihminen. En mä halua satuttaa ketää (vaikka oikeesti haluisin välillä tosi, TOSI pahasti satuttaa jotaki), tahallani. Joo, en oo täydellinen, mut et oo kyllä vittu sinäkää!

Jos sä kuulet jonkun puhuvan jotain pahaa jostain sun kaverista, kerrotko siitä tälle kaverille? Tai mainitse sille paskaa puhuvalle mulkerolle, että ei välttämättä kannata puhua tollasia. Että siitä saattaa seurata jotain vielä pahempaa. Ihan sama missä yhteydessä se tapahtuiski, perheessä/suvussa, töissä, kaveripiirissä, ei tollasta saa tapahtua. Kyllä meilläki esim töissä on vähä kiree tunnelma aina välillä, mutta kai jokaisella työpaikalla on aina välillä. Ja mua nyt ärsyttää lähes kaikki muutenki, mutta nykyään mä sanon sen suoraa (johtuen hormoneista).

En tiedä miten paljon tästä sukaltaa puhua. Joku voi vielä ottaa tästä itteensä ja luulla että mä nyt puhun pahaa jostakin. Ihan vittu se ja sama. Ei mua kiinnosta mitä muut ajattelee. Toiki että mun lapsen isä on menossa mukamas naimisiin..mielenkiinoista. Sinä, joka tämän tiedon jaoit meille, kertoisitko myös millon häät on tai että kuka on se "onnekas morsian". Eiköhän mullakin oo oikeus tietää siitä jotain. Tai oikeestaan, sanoppa sille morsiammelle terveisiä multa ja kiitä vaikka hänen miehensä spermoista. Voisit siinä samalla, kun kert vauhdissa oot, niin vaikka juosta täysii päin sementtiseinää ja sen jälkee hyppää vaikka kalliolta alas. Ihan vaa viihdytäksesi meitä muita kun siitähän sä tykkäät. Kiitos.
        Ja vaikka asia ei kulluu yhtään kenellekään, sanon tän kuitenki. A, olen hankkiutunut raskaaksi täysin tietoisesti B, lapseni isä EI OLE menossa naimisiin (ja mitä vittua vaikka oiski menossa?!) ja C, hanki vittu hippasen paremmat perusteet sun väitöksilles ens kerralla kun alat musta juoruamaan! Ja tule vittu sanomaan se suoraan päin naamaa jos uskallat! KIITOS!!  Mäki haluisin kyllä tietää kuka on lapseni isä..

Ehkä otan tän liian vakavasti, tai sitten en. Ihan se ja vittu sama seki. Vituttaa vaa ku pitää puuttua toisten asioihin. Tää väsymys ja turhautuneisuus ei helpota asiaa/oloa yhtään! Joten iso kiitos kun lisäsit mun ressiä taas tällekin illalle. Onneks on sentään pari tosiystävää. Muuta en tarvitse. Joten jos sulla on joku ongelma mun elämän kanssa..pidä se omana tietonas koska mua ei pahemmin jaksa kiinnostaa.

J-love ei kiitä, mutta kuittaa. Fuckers!

Avautumispakko..!

Mulla hajoo pää! Tuli pakottava tarve päivittää statusta fb:ssä, mutta en tiennyt mitä laittaa. Aamu alko "pienellä" muistutuksella Jarista. Ei siinä vielä mitää mut kävin eilen lääkärissä näyttää tätä mun selkää (mikä oli muuten ilmeisesti noidan-nuoli), ja se käynti muuttui vähä niiku terapeutti-istunnoks. Olen aikasemminki käyny samalla lääkärillä juttelemassa mun "pahasta olosta", mikä ei siis oo johtunu raskaudesta. Ja nyt hän sit kyseli mitä mulle kuuluu ja miten on menny. No oli sitten puhetta lapsen isästä ja tottakai Jarista. Tuntu niin oudolta avautua taas siitä. Puhua asioista jotka olin jo yrittäny unohtaa ja kätkeä salaiseen lippaaseen. Se lääkäri kysy multa millanen meijän suhde on (oli), ja en oikee osannu vastata siihen. Oli se hyvä sillo ku se oli..hyvä, mutta eihän meillä mitää varsinaista suhdetta ikinä ollu. kuhan nyt vaa nähtii ja puhuttiin. Alussa siis puhuttiin. Lopussa ei tehty muuta ku riidelty.
   Mun täytyy myöntää jotain teille. Tätä en ikinä kertonu Jarille. Ehkä se ties jo, tai sitten ei.. Mä sanoin Jarille että olen yhdessä lapsen isän kanssa, mikä ei pitänyt paikkaansa. Valehtelin myös Jarille että ollaan menty kihloihin. Eihän sekään siis ollut totta. Nyt joku miettii että miksi? Miksi valehtelin? Mä tein sen testatakseni niin Jaria kun myös itseni. Ajattelin että jos mulla on sormus sormessa, Jari tajuais mitä se tekee ja aiheuttaa mulle vaan pahaa asettaessaan mut hankalaan tilanteeseen. Joo, vaikka en kovin ihanasti puhunukaa lapsen isästä, oletin silti että Jari ois vähä alkanu ajattelee, mutta ei. Voin kyllä sanoa, että ne meijän viimeiset kuukaudet ei ollu niitä parhaimpia.
     
          Se lääkäri keskusteli mun kanssa näistä asioista ja näytti ymmärtävän oikeesti, miltä musta tuntuu. Outoa. Ihan ku se oikeesti välittäis. Se oli erilaista. Sitten..sitten se lääkäri kysy yhen kysymyksen. Se yks kysymys, jota olen pakoillut . Vältelly ku ruttoa. En halua myöntää sitä. En halunnut sillo enkä halua nyt. Mutta pakko se oli. Se kysy multa "Onko sulla ikävä sitä?" Mun sydän varmaa lakkas lyömästä hetkeks. Näin silmissäni Jarin seisovan mun edessä. Puhumassa mulle, kattomassa mua silmiin. Näin sen olevan läsnä. Se oli hirvittävää tajuta, miten todelliselta se tuntu. Katoin ulos ikkunasta ja pidättelin kyyneliä kaikin voimin. Hengitin syvään, katoin lääkäriä silmiin ja vastasin "Kyllä." Näin miten sen lääkärin ilme muuttui sääliväksi ja jopa hieman surulliseksi kun hän tokaisi "Mmmh.." Tiedän että en voi ikävöidä sitä kun se on ollu mun vierelläni yms, koska se ei ole ikinä ollut mun vierellä. Yhden yhteisen yön ollaa vietetty. Mulla on ikävä sitä mitä meillä oli. Mulla on ikävä sen silmiä, huulia, ääntä, tuoksua. Sen olemusta mulla on ikävä. On mulla ikävä sitä ihmistä. Niin ikävä että sattuu. Olen kuitenki voiton puolella. Helpolla tästä ei selvitä, sen tiedän, mutta nyt on jo mennyt reilut 6 viikkoo ilman että ollaan oltu tekemisissä. Puoltoista kuukautta. Se on vitun pitkä aika. Olen pari kertaa ollut pelottavan lähellä murtumista. Sillo ku se ns ikävä iskee pahimmillaan, olen jo melkein laittanu sille viestiä. En edes tiedä vastaisko se jos mä tekeisin niin. Tai jos soittaisin.En tiedä onko sillä edes mun uutta numeroa. Tosin, se on vaa nyt hetken käytössä. Että jossain vaiheessa mä otan kyllä mun vanhan numeron käyttöön taas.

        Tuli vaan mieleen yks juttu. Me puhuttiin Jarin kaa sillo yks ilta ku hain sen sieltä malmilta ku se oli juonu. Tai oikeestaa se puhu. Se puhu siitä, miten mä en tuu ikinä pääseen siitä eroon. Miten minne ikinä mä muutanki, se tulee aina löytämään mut. Ja jos vaihdan numeroa, se saa senki. Se sano muistaakseni että se ei halua tai voi elää ilman mua. Neki sanat, pelkkää paskapuhetta. Paskaa! Tässä sen vaa näkee miten raukka se on. Otin ekan kerran sen uhkailu-kortin esille sillo ku sen viestin laitoin. Se oli ensimmäinen kerta. Ja heti, se luovuttaa. Jos sillä kert on ollut lupa käydä köyrii muita, niin eihän sillä pitäis olla mitään pelättävää. Eihän? Paskat sillä mitään lupaa ole ollu! Seki ollu pelkkää paskapuhetta! VITTU!! Hitto että mä oon ollu tyhmä! Oon niin vihanen, surullinen ja katkera sille äijälle että ei oo tosikaan. Mulla on sisälläni ihminen jota rakastan nyt jo enemmän kun mitään muuta, mutta silti se äijä pyörii mun päässä. Haluan vaan että aika menee eteenpäin. Haluan että tää menee ohi. Toivon ja haluan että joskus me voidaan nähä taas ja olla väleissä. Ehkä me tarvitaan vaan taukoo jotta ainaki mä saan mun tunteet pois. ois se kiva jos esim ens kesänä vois nähä tj. Eli suomeks sanottu jos se ois taas mun kännikuski, hah! Nojoo, päivä kerrallaan. Ja uskokaa, ei tää jää tähän. Tää olo ei helpotu hetkessä. Vaikka kaikki on päällisin puolin hyvin, kaipaan silti sitä kusipäätä. Elän silti elämääni, niinkun haluan. Vaikka luultavammin kaikki sen puheet on ollu pelkkää paskapuhetta, toivon että asiat muuttuu paremmaks. Toivon että se muuttuu paremmaks. En halua ikävöidä sitä. En halua!
Äääk! Nyt loppu! LOPPU!! (tältä erää) Palaan taas jonkun uuden aiheen kanssa.

Heippa!