Ihminen on luotu elämään. Sen me kaikki tiedetään. Mutta eletäänkö yhdessä vai erikseen? Jokainen on joskus tuntenut sen tunteen, kun ne pienet (tai vähä isommatkin) perhoset tulee vatsaan. Ne tulee kun näkee sen tietyn ihmisen. Se olo kun ne perhoset on ja vyöryy siel vatsassa, kädet tärisee, sydän hakkaa, suu kuivuu etkä oikein tiedä mitä sanoa, juuri se tunne, taitaa olla top-10 listalla, kun hyvistä tuunetiloista puhutaan. Hymyilet niin leveesti, että huomaat myöhemmin leukojesi olevan kipeitä. Ihan ku oisit tehny jotain aivan muuta.. Silloin ku se ihminen ei ole lähellä, puhut hänestä koko ajan, ajattelet häntä ja kuvittelet pienessä päässä miten voisit lähestyä ja tehä sen "ensimmäisen virallisen liikkeen". Kuvittelet miten pyydät häntä kämpilles kattoo leffaa..Joo nii mitä leffaa? Jotain muuta sulla oikeesti on mielessä, mut kun et kehtaa sitä suoraan sanoa, nii pakko keksii joku tekosyy. Kuvittelet, jos se tulis vastaan työpaikalla, miten loistava paikka takahuone oiskaan. Sielä kukaan ei näkis mitä tapahtuu (niin vissiin!), ja kun tulet esiin siistien tukkaa ja hymy leveempi ku norsun perse, sanot vaan että kävit tekee jonkun tilauksen.
Mutta niin se on. Ihastuneena mielikuvitus laukkaa koko ajan! Ja miehistä en tiie, mut naiset (ainaki minä, myönnän), oli ikä sitten melkein mikä tahansa, niin me lasketaan rakkausprosentit. Joo'o, oikeesti! Pelkkää kusetustahan se on, mutta se on vaan aivan pakko tehä. "Voi ei! Siis mulla ja Kallella on vaa 48%! Voi tää suhde menee niin päin persettä!" Tai "Jee!! Laurin kanssa meillä on 82%! Me mennää niiiiiiin naimisiin 4 vuoden päästä! Se niiiin tykkää musta!" Okei..toi oli ehkä vähä yliammuttu, mut ymmärsitte pointin kait?
Mäki taidan olla ihastunut parasta aikaa. Mut mistä sen oikeesti tietää? Siitä että ne perhanan perhoset tulee vellomaan vatsaan? Siitä että kädet tärisee kun näät sen toisen? Onko se ihastumista että odotat näkeväs sen ihanan, lihaksikkaan komistuksen josta näit viime yönä ehkä lievästi sanottuna sopimatonta unta? Onko ihastuminen sitä, kun ajattelet makaavas sen toisen kanssa kotona sohvalla, kun muut kaverisi hetkuttaa peräosastoaan baarin korokkeella ilman sinua? Taitaa se olla. Jumalauta! Ihastuminen on ihanaa! Siitä tulee vaa niin hyvä fiilis! Mut auta armias kun näät sen jäbän (tai tyttelin) juttelevan toisen akan (tai juipin) kanssa! Sillo näät punasta ja alat ihmettelee kaikenlaista, esimerkiks: "Onkohan se kiinnostunut siitä?" "Miks se kattoo sitä noin?" "Joo nii, heiluttele vaan sitä pitkää tukkaas siinä ees taas! Varo vaan että ei jää vahingossa tuulettimeen kiinni *horo*!" Ja sit se yks kysymys, se ärsyttävin, mihin et oikeesti ees halua vastausta; "Onkohan ne pannu?" Haluat kysyy mistä ne tuntee toisensa, mutta et saa näyttää mustaisukkaiselta, koska sehän ei oo seksikästä ollenkaa.. Joten, ylpeänä naisena, laitat tissit törrölle ja huulikiilltoa huulin, ja kun komistus lähtee liikkeelle, juokset hänet kiinni, ja flirttaat niin että se ei enää muistakaa sitä toista lepakkoa. (anteeksi suorat 'lempinimet', mutta oikeesti, noin mä ainaki joskus ehkä välillä oon vähäsen ajatellu..sillee ihan vähä vaa..vaik en oo ollenkaa edes paha ihminen)
Mutta mitäs sitten? Sitten kun on todennut että on ihastunut. Sitten pitää viel tehä jotain sen asian eteen. Mutta mitä? Noh, perus juttuhan on se kahville pyytäminen. Mutta toimiiko se? Välillä. Mutta esimerkiks kesällä voi tehä niiiiin paljon muutakin! Mut talvella? Mitäs sillo? Luistelemaanko? Minähän en mee treffeille, varsinkaa ekoille treffeille, minnekään kentälle missä paljastaisin heti miten huono tasapaino mulla on (niin kentällä kun oikeassa elämässä). Ei varmaan oo hurmaavin näky ku akka makaa selällään keskellä luistelukenttää, ketarat levällää, eikä pääse hitto vie ylös! Ja sit sattuu joka paikkaan, ja mies joutuu kantaa laidalle, jossa huomataan että "sullahan on luistimet v*ttu väärin päin jalassa!" Ei ei! Leffaan voi aina mennä, mutta siinä ei oikein voi puhua ja tutustua toiseen. Kyllä se kahville meno on aika perus ens alkuun. Voihan sitä siitä sitten mennä leffaan, syömään tai jomman kumman kotiin tekemään jotain aivan muuta missä vois oikeesti tutustuu toiseen ihan läpikotaisin (tai ainaki ulkoisesti, sillee päällepäin, tai alla..*wink*)
Mutta mites naiset? Vertaillaanko me nykyistä ihastusta entisiin? Kyllä! Miehille tiedoks, me vertaillaan AINA! Liittykö se sitten, vaatteisiin, erilaisiin tapohin, ulkonäköön tai sexiin, me vertaillaan aina! Se vaan kuuluu meijän luontoon. "Mua niin ärsytti ku Mikolla oli tukka noin, mut onneks Artolla on se näin" "Juuso teki tosi oudon jutun viime yönä sängyssä. Kukaan ei ennen oo sitä tehny, siis ei edes Anssi joka oli ihan sairas sängyssä!" Jep!
Sitten vielä mietitään kun treffeille ollaan vihdoin päästy, että "Miten lähelle uskallan mennä?" "Onkohan mun tukka hyvin?" "Mitäköhän se ajattelee mun paidasta?" "Onpas sillä kivat farkut, pylly näyttää lähes täydelliseltä. Tekis mieli puristaa, mutta en uskalla..vielä. Ja hitto mitkä lihakset! Tönäsen sut pöydälle makaamaan, kiipeän päällesi istumaan ja revin paidan pois päältäs ja alta paljastuu ihanasti ruskettunut, lihaksikas, sileä ja ah, niin seksikäs rintakehä..Mitä? Joo, oon samaa mieltä.." Voi että. Ja ensisuudelma.. Voi luoja! Kun sen kokee, ei halua tehdä mitään muuta seuraavaan 3 viikkoon!
Joo, kun ihastuu, jokainen nainen muuttuu pikkutytöksi. Kaikki on niin ihanaa. Ja ihastuminen muuttuu joskus rakkaudeks, rakkaus tavaksi, ja joskus huomataan että se on paha tapa ja loppujen lopuks ollaanki taas yksin, ilman ihastusta. Ja koko homma alkaa alusta. Monta kertaa mäki oon käyny tämän saman läpi, mutta joka kerta on samat ongelmat, ja joka kerta se tuntuu yhtä ihanalta. Varsinki siis jos ihastumisen kohde näyttää samanlaista kiinnostusta sua kohtaan. Jos ei, niin no sit se on perseestä. Sekin on tullu koettu.
Mutta joskus, ehkä, se ihastuminen joka muuttuu rakkaudeksi, on ja pysyy, ihan hautaan asti. Siihen on pakko uskoo. Mä ainakin. Eihän siinä auta muu kun kokeilla ja odottaa mitä tulevaisuus tuo tullessaan..
J-love kuittaa! puss<3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti